Hammasklinikka

Helsinki

Espoo

Kuopio

Varaa aika › Pyydä maksuton hoitoarvio › Ennen ja jälkeen ›

Yksilöllinen oikomishoito | eSmile

Yksilöllinen oikomishoito takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen

“Asiakas saattaa sanoa että ‘te palautitte hymyn mun elämään’. Siinä tekee itsekin mieli tirauttaa pari kyyneltä.”

Kukka Väisänen on hammashoidon ammattilainen ja eSmile Helsingin toimipistevastaava. Espoon kollegansa Anita Kangasharjun kanssa he ovat koulutukseltaan suuhygienistejä, mutta työnkuva muistuttaa enemmän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin asiantuntijaa. Kangasharju päätyi eSmilelle töihin epätavallista reittiä – käytyään itse Kuopion klinikalla oikomishoidossa.

“Ihastuin paikkaan välittömästi. eSmile oli niin erilainen kuin mikään terveydenhuollon palveluntarjoaja aikaisemmin, viihtyisää odotusaulaa myöten. Ystävällisen palvelun lisäksi kaikkia vaikutti aidosti kiinnostavan, mitä minulle kuuluu hoitoni etenemisen ohella”, Kangasharju kertoo.

Väisänen huomauttaa, että eSmilellä on aina pyritty mahdollisimman kauas perinteisestä hammashoitolasta.

“Se myös laukaisee jännitystä, kun ei ole niin kliinistä ja valkoista – ja niitä loisteputkivaloja.”

eSmilen filosofiassa korostuu hellävarainen ja kestävä hammashoito

Sekä Väisänen että Kangasharju allekirjoittavat eSmilen filosofian, joka korostaa noninvasiivista eli asiakkaan omaa kudosta säästävää hoitoa.
Arvojen ytimessä on sataprosenttisen eettinen toiminta, jossa pyritään aina kestäviin ratkaisuihin. Molemmille on tärkeää voida seistä edustamansa yrityksen takana. Työn ytimessä ovat asiakkaan itsetunnon kohentaminen sekä terveydentilan muutokset. Ulkonäkökeskeisyydestä ei voida puhua.

 “Kaunis estetiikka ja terveys kulkevat hyvin toteutettuna käsi kädessä. Halusitpa kauniin hymyn tai hyvän toiminnallisuuden, ne saavutetaan yhdessä”, Kangasharju summaa.

“Pyrimme korostamaan asiakkaan alkuperäistä kauneutta. On todella palkitsevaa nähdä, miten ihminen vapautuu ja on aivan erilainen täältä lähtiessään kuin tänne tullessaan”, Väisänen sanoo.

Yksilöllinen oikomishoito tarkoittaa myös laadukkaampaa hoitosuhdetta

Henkilökohtaisessa palvelussa ja yksilöllisessä oikomishoidossa korostuvat tiiviimpi yhteydenpito asiakkaisiin, mistä myös työntekijät ovat kiitollisia. Yleisesti alalla saman asiakkaan kohtaaminen on harvempaa eikä asiakassuhdetta synny yhtä helposti. eSmilen vastaanotolla samat henkilöt ovat tiiviissä yhteydessä asiakkaaseen koko hoitosuhteen ajan, ja yhteydenpito jatkuu vuodesta toiseen seurantojen muodossa. Parhaassa tapauksessa kontrolleissa käydään läpi muitakin kuin hammasasioita, esimerkiksi kuulumiset opinnoissa tai kuinka koiranpennun kanssa sujuu.

“Ison hammaslääkäriketjun asiakkaana puhelimeen joutuu jonottamaan kauan ja toisessa päässä vastaa joka kerta eri ihminen”, Kangasharju kiteyttää.

Usein eSmilen asiakkaalle tulee tutuksi koko tiimi. eSmile profiloituu vahvaan tiimityöskentelyyn nojaavana, tasa-arvoisena työyhteisönä.

“Meillä ei ole työpaikalla lainkaan hierarkiaa, mikä on epätyypillistä tälle alalle. Työparit puhuvat toisistaan nimillä ja pyrimme välttämään ‘hoitaja’- tai ‘avustaja’-sanan käyttöä. Tasa-arvo näkyy muutenkin kuin sanavalinnoissa. Kaikki työyhteisön jäsenet ovat täällä arvokkaita ja tärkeässä osassa toimintamme ydintä eli asiakkaan hoitopolkua. Hammaslääkärit eivät hoida asiakasta yksin ja esimerkiksi suuhygienistillä on hoidossa iso rooli alusta loppuun”, Kangasharju kertoo. Väisänen ja Kangasharju tekevätkin pääosin kliinisessä työssään Invisalign-hoidon kontrolleja ja toimenpiteitä.

Saumaton yhteistyö vaatii avoimuutta, suoraa vuoropuhelua ja reipasta asennetta. Ihmisiä ei voi pelätä ja jos pelkää, se karisee työssä nopeasti. “Asiakkaita ja tilauksia tulee meille ympäri maailman. On tärkeää voida luottaa siihen, että työkaveri on tehnyt osansa, jolloin pystyt itse ottamaan hommasta kopin”, Väisänen toteaa.

Kestävä toimenpide säästää asiakkaan omia hampaita

eSmilen kysytyin palvelu on Invisalign-oikomishoito , jossa purenta ja hampaiden asentovirheet korjataan hellävaraisesti lähes näkymättömillä muoteilla. Moni päätyy yhdistelmähoitoon, jossa oikomisen jälkeen valkaistaan hampaat ja tehdään korjaavaa hoitoa tarpeen ja toiveiden mukaan esimerkiksi kerrostusmuoveilla tai hammaslaminaateilla. Toimenpiteissä kudosta säästetään mahdollisimman paljon, jotta lopputulos on kestävä ja pitkäikäinen. “Moni asiakas haluaa laittaa koko hampaiston kruunuiksi ymmärtämättä, mitä se tarkoittaa. Me olemme onnistuneet ohjaamaan heidät kestävämpään hoitoon, jonka tulokset ovat pitkäkestoisia, jopa lopunikäisiä. Jos hampaasi hiotaan pieniksi tikuiksi ja niihin laitetaan luonnottoman näköiset ‘sokeripalat’ päälle, jossain vaiheessa tulee ongelmia”, Kangasharju tarkentaa.

“Kestävässä vaihtoehdossa karhennetaan ja kenties vähän pyöristetään omia hampaita, jotta piilolinssinohut kuorikko saadaan pysymään hampaan päällä. Oma kiille on siellä alla tallella”, Väisänen kertoo.

Kangasharjun mukaan lopputulos myös näyttää paremmalta. Moni haluaa ‘laminaatit’ ulkonäkösyistä, mutta paksusta posliinikerroksesta on haastavaa saada luonnollisen läpikuultava.

Asiakkaan ehdoilla kohti parempaa purentaa ja itsetuntoa

Yleisimpiä syitä esteettiseen hammashoitoon hakeutumiselle ovat itsetunto ja minäkuva, purentaongelmista johtuvat säryt tai lapsuudessa väliin jäänyt purennan korjaus. Jokaisen syy on kuitenkin yksilöllinen ja sitä seuraa myös yksilöllinen oikomishoito tai muu hoitoprosessi.

“Keskitymme siihen, mikä asiakasta häiritsee. Tarjoamme ammattilaisen mielipiteen ja kenties laajemman näkökulman tilanteeseen, mutta toimenpiteisiin lähteminen on aina asiakkaan valinta. Puhumme avoimesti myös budjettiasioista ja saatamme esimerkiksi edetä ihanneratkaisun sijaan asiakkaan budjetin sallimissa rajoissa. Kompromissiratkaisut toteutetaan myös laadukkaasti ja asiakkaan hammaskudoksia kunnioittaen”, Väisänen kertoo.

Hoitopolku alkaa maksuttomasta konsultaatiosta. Konsultaatiossa kartoitetaan asiakkaan tilanne ja toiveet, sekä annetaan aika- ja kustannusarvio. Asiakas saa tämän jälkeen jäädä rauhassa pohtimaan päätöstä.

“Kaikki lähtee hoitoarviosta. Asiakas nappaa kännykällä kuvat itsestään ja kertoo, mikä häntä häiritsee. Joku meistä asiantuntijoista ottaa yhteyttä asiakkaalle ja käymme kuvat sekä ratkaisut läpi. Konsultaatioon tuleva asiakas tietää siis jo aika paljon. Jotkut tarvitsevat harkinta-aikaa, toiset lähtevät prosessiin heti”, Väisänen kertoo.

Oikomisprosessi kestää keskimäärin vuoden. eSmilen asiakkaat ovat Kangasharjun ja Väisäsen mukaan äärimmäisen motivoituneita, mutta poikkeuksiakin näkee.

“Joillekin on toki ongelma se, että olisi pitänyt jo eilen olla valmista”, Väisänen naurahtaa.

Kangasharju muistuttaa, että hammashoito poikkeaa paljon muista estetiikan palveluista, kuten kosmetologilla tai kampaajalla käynnistä. Valkaisua ja muovipaikkoja lukuun ottamatta hampaiden muutokset eivät tapahdu nopeasti. eSmile ei jätä asiakasta yksin hoidon jälkeen vaan huolehtii myös seurannasta.

“Kontrollissa käydään noin vuoden välein. Silloin katsotaan, miten on voitu ja onko purenta kunnossa”, Väisänen lisää.

Jos oma prosessi tai palveluntarjoaja askarruttaa, Väisänen kehottaa tutustumaan hammaslääkärien taustoihin ja koulutukseen. “Meillä on täällä todella kokeneet ammattilaiset, esimerkiksi Hannu Vesanen on kansainvälinen Invisalign-kouluttaja. Jos annat terveytesi jonkun käsiin, niin varmasti haluat, että siellä on rautainen ammattilainen taustalla”, Kangasharju sanoo.

eSmilen asiantuntijat ovat asiakkaan tukena alusta loppuun

Monen pelkopotilaan kohdalla eSmile on ollut mukana muokkaamassa käsitystä hammaslääkäreistä parempaan.

“Aika itsevarmasti olemme uskaltaneet sanoa asiakkaalle, että täällä pelko todennäköisesti laimenee”, Väisänen sanoo ja jatkaa:

“Esimerkiksi Invisalign-hoidossa paljon tapahtuu muuallakin kuin suussa. Hoitovideon avulla käydään läpi mitä tulee tapahtumaan, mitä voi odottaa ja mitä on jo tehty. On valtavan motivoivaa nähdä mahdollinen lopputulos etukäteen simulaation avulla.”

Asiantuntijat eSmilella ovat tottuneet vastaamaan asiakkaiden kysymyksiin ja olemaan tukena prosessissa. Invisalign-oikomishoitoa harkittaessa monia askarruttaa, voiko muottien kanssa elää normaalia elämää. Muotit otetaan syömisen ajaksi pois suusta ja niiden hygieniasta tulee huolehtia hyvin.

“Usein asiakas kysyy, tuleeko elämästä muottien kanssa vaikeaa, ja vastaus on että ei tule. Jos vietät iltaa ystäviesi kanssa ja juot siellä lasillinen viiniä, muoteista ei ole haittaa. Illanistujaisia ei kuitenkaan ole joka päivä ja muotit voi hyvin ottaa pitkän ruokailun ajaksi pois suusta. Ei elämän tarvitse jäädä tauolle”, Väisänen sanoo.

Oikomishoito on loppuiän prosessi, ja myös seuranta onnistuu eSmilen vastaanotolla. Kangasharju muistuttaa, että jälkihoito on yhtä tärkeää kuin itse oikominen. Vastaanotolla on käytössä Invisalign-hoidon tuloksen ylläpitoon tarkoitetut yömuotit, joiden avulla huolehditaan, etteivät hampaat palaudu. Asiakas pärjää samoilla retentiomuoteilla joskus jopa kymmenen vuotta.

“Yhtä tärkeää kuin itse oikominen on se, mitä teet sen jälkeen. Joskus joudumme korjaamaan tilanteita, jossa asiakas tulee muualta saatuaan käyttöönsä epämääräiset yömuotit, jolloin hampaat ovat lähteneet palautumaan”, Anita kertoo.

Muuttunut minäkuva ja vapautunut hymy koskettavat asiantuntijoita

eSmilen asiakkaiksi päätyy usein pariskuntia tai kokonaisia perheitä. Kun yksi käy hoidon läpi, sitä haluaa suositella myös läheisille. Asiakkaita tulee paljon myös sosiaalisen median kautta. Pieni perheyritys panostaa näkyvyyteen ja haluaa pysyä ajan hermoilla.

Asiakkaiden muutokset itsetunnossa ovat usein liikuttavia kokemuksia ja syy siihen, että työ on tekijällensä palkitsevaa.

“Valitettavan usein ihminen kokee, ettei voi hymyillä tai nauraa. Aattele elämää, jossa et voi ilmaista sun tunteita! Nykyajan nuori sukupolvi on lisäksi jatkuvasti valokuvissa. Omien hampaiden häpeily voi olla nuoresta saakka rajoittava tekijä”, Väisänen toteaa.

“Liikuttavimmat tapaukset liittyvät aina tosi vahvasti itsetuntoon. Olen kokenut tämän muutoksen myös itse. Lähtötilanteeni oli hyvin tyypillinen – olin tottunut peittämään kädellä suuni aina, kun nauroin. Hävitin itsestäni valokuvat, joissa hampaani näkyivät. Hoidon jälkeen ei ole enää ollut estoja kameran edessä.”, Kangasharju avaa omaa kokemustaan.

Väisästä koskettavat erityisen paljon nuoret miehet, jotka vastaanotolle saapuessaan kävelevät kyyryssä ja välttelevät katsekontaktia.

“Hoidon lopussa ryhti on suoristunut ja he tervehtivät iloisesti silmiin katsoen. Se on tässä työssä parasta!”